Sana

Kirkon kolme kriisiä



Tammi-helmikuun aikana seurakunnissa valmistuvat edellisen vuoden toiminta- ja talouskertomukset. Toimintaan liittyvät luvut ovat vielä osittain työn alla. Talouslukujen ja väkiluvun muutoksen ennakkotiedot ovat jo käytettävissä.

 

Kaksi hälyttävää tietoa on jo analysoitavana. Vuodenvaihteen jäsenmäärämuutos kertoo karusti tämän hetken trendin. Kirkosta eroaminen ja kirkkoon liittyminen, molemmat ovat lähes nousseet voimakkaasti. Helsingin seurakuntayhtymän teettämää tutkimusta erojen syistä ei voi kaikin osin yleistää valtakunnalliseksi, mutta "näppituntumalla" se on suuntaa-antava myös maaseurakunnille. Kirkko&kaupunki lehden uutisoinnin mukaan tähän mennessä saadussa palautteessa merkittävin syy eroamiseen on ollut kirkon tai kristittyjen suvaitsemattomuus – parisuhdekannanotot tai naispappien syrjintä. Toiseksi tärkein syy oli ideologinen – joko uskoi toisin kuin kirkko opettaa tai ei usko ollenkaan. Kolmas syy oli taloudellinen – kirkollisvero. Lisäksi listalla oli paikallisia syitä seurakuntayhtymän rahankäytöstä tai kirkon työntekijöiden aiheuttamia pettymyksiä. Tutkimuksessa paljastui myös uusi ilmiö: taktiset erot ja liittymiset. Kirkon palvelut ja tietyt oikeudet saadaan joko koko vuodeksi tai kastejuhlan ajaksi ilman jäsenyyteen liittyviä velvoitteita. Näiden syiden pika-analyysi kertoo, että kirkko on epäonnistunut ainakin viestinnässä. Mielikuvat kirkosta ja sen uskosta eivät koskaan saisi jäädä yksittäiskysymysten tai yksittäisen työntekijän sen hetkisen vireystilan tai työkunnon varaan. Kirkon usko ja siihen sitoutuminen saavat myös erikoisen piirteen, jos niistä tulee pelkkää verokikkailua.

 

Toinen merkittävä tieto on tullut viikonloppuna talouspuolelta. Viime vuoden ennakkotietojen mukaan n.200 seurakuntaa on tehnyt alijäämäisen tilinpäätöksen. Näitä seurakuntia on meidänkin rovastikuntamme alueella. Ylitornio hengittänee n. 2000€ pinnan yläpuolella, mutta lasku edellisistä vuosista on ollut jyrkkää. Osalle seurakunnista talouden notkahdus on pelkkä tiedoksi merkittävä asia. Olemassa olevat puskurit antavat mahdollisuuden toimia harkitusti ja järjestellä toimintaa pitkäjänteisesti niin, että sopeutuminen uuteen tilanteeseen ei aiheuta suuria kipuja. Mutta osa seurakunnista on jo valmiiksi maksuvalmiuskriisissä. Näissä tarvitaan nopeita toimenpiteitä, jotka merkitsevät usein kipeitä leikkauksia ilman minkäänlaista paikallispuudutusta. Koko kirkon tasolla talouden kiristyminen merkitsee välttämättä tehtävien priorisointia ja ns. ilmaispalveluiden vähenemistä. Näyttää myös siltä, että erilaisista "jäseneduista" on vuoden vaihteen jälkeen alettu keskustelemaan myös kehä kolmosen sisäpuolella.

 

Jäsenkadon ja taloustaantuman rinnalle pitää nostaa kolmas huoli, josta valtamedia ei uutisoi lainkaan. Kysymys kuuluu: Onko kirkollamme myös hengellinen kriisi. "Henkinen hyvinvointi, eheytyminen, tasapainoinen elämä, elämän hallinta, ihmissuhdekoulutus" tai muut vastaavat lehtien sivuilla vilisevät termit kertovat koruttomasti siitä, että pohjimmiltaan hengellinen etsintä ja kysely ei kanavoidu kirkon penkkiin. Itsensä rikkinäiseksi tai hukassa olevaksi kokeminen ovat oireita, joiden pohjalla on paljon vakavampi vieraantuminen. Synti on erottanut meidät Jumalasta ja armo on hukassa. Lääke ja resepti ovat kyllä tiedossa. Nehän löytyvät Jeesuksen omasta sanasta, kun hän kehottaa tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin. Yksinkertaista evankeliumia kuulee ainakin kirkon julkisessa julistuksessa yhä harvemmin ja yhä ohuemmin. Paluuta Lestadiuksen ja toisten herätysliikkeiden isien aikaiseen tulenkivenkatkuiseen julistukseen ei varmasti ole. Mutta oireellista on, jos kirkon tärkeimpien johtajien saarnoista tai puheista ei suurennuslasillakaan löydä syntiä, armoa ja Jeesusta. Kuitenkaan osoite tälle osiolle ei ole Turussa tai Helsingissä. Se on jokaisen pääkirjoituksen lukijan ja myös sen kirjoittajan omassa sydämessä. Löytyykö sieltä Kristuksen sisällinen tunteminen? Onko oma syntisyys ja itse omistettu armo todellisuutta?

 

Kolmesta kriisistä kaksi ensimmäistä ovat helppoja. Ne hoidetaan taitavilla jäsenkampanjoilla, hyvällä toiminnan suunnittelulla ja toteutuksella sekä viisaalla talouden pidolla. Mutta kolmas kriisi on hankala. Se edellyttää henkilökohtaista parannusta niin papilta kuin seurakuntalaiselta.

 

Matti Salminen
kirkkoherra


Takaisin uutisiin