Sana

Ohjeet jumalanpalveluksiin ja muihin tapahtumiin päivitetty 23.6.



 

Lehtitietojen mukaan Ruotsin Norrbottenin alueella koronainfektiotilanne on olennaisesti heikentynyt. Myös Ylitorniolla on tilastoitu yksi uusi vahvistettu tartunta. Muuttuneen tilanteen vuoksi seurakuntalaisia pyydetään tiedostamaan infektioriskin torjunta myös seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa.

 

Heinäkuun puoliväliin saakka kaikki messut on muutettu sanajumalanpalveluksiksi. Kirkossa ja seurakuntakodilla pidettävissä tilaisuuksissa on ehdottomasti noudatettavia turvavälejä. Hautajaisissa pyydetään huomiomaan seurakunnan tilojen kokoontumisrajoitukset: Ylitornion kirkko enintään 100 henkeä, Meltosjärven kirkko ja Ylitornion seurakuntakoti enintään 50 henkeä.

Riskiryhmiin kuuluvia pyydetään harkitsemaan paikan päälle tulemisen sijaan striimatun lähetyksen kuuntelemista. Samoin erityisiltä infektioalueilta saapuvia sukulaisia pyydetään harkitsemaan osallistumista live-lähetyksen kautta. Tarvittaessa seurakunta pystyy avustamaan kirkossa pidettävien yksityistilaisuuksien live-lähetyksen järjestämisessä sopimuskumppanimme kautta.

 

Kesälomien aikanakin koronatilannetta seurataan aktiivisesti. Mahdollisista rajoitusten purkamisista tai uusista rajoituksista tiedotetaan ensisijaisesti facebookin ja kotisivun kautta. Seurakunnan papit ovat kesälläkin käytettävissä keskusteluapua tai yksityistä ehtoollista varten.

 

Muilta osin 1.6. annettu ohjeistus on edelleen voimassa

-----

 

1.6.

 

Yhteiskunnan ja myös seurakunnan toiminta palaavat pikkuhiljaa kohti arkisia, totuttuja käytäntöjä. Koronakriisin aikana olemme myös oppineet ja kehittäneet jotain uutta, josta osa jää elämään seurakunnan toiminnassa.

Kesäkuun alusta pyydämme huomioimaan seuraavat ohjeet:

Seurakunnan työntekijät palvelevat puhelimitse, tietokoneyhteydellä tai henkilökohtaisilla kohtaamisilla. Ole yhteydessä ja sovi puhelimitse tai sähköpostin välityksellä kohtaamisen tavasta ja tarvittavista järjestelyistä.

Kirkolliset toimitukset ja niihin liittyvät juhlat sekä mahdolliset muut tapahtumat pyritään sopimaan ja hoitamaan siten, että sekä turvallisuus että kyseisen juhlan luonne toteutuvat.

 

Väkimäärä

1.6. alkaen koronaan liittyvät kokoontumisrajoitteet lieventyvät. Läsnäolevien henkilöiden enimmäismäärä määritellään kiinteistökohtaisesti siten, että jokaisen läsnäolevan henkilön ympärille jää 1 metrin turvaväli. Samaan perheeseen kuuluvat voivat istua yhtenä ryhmänä lähekkäin toisiaan.

Ylitornion kirkossa järjestettävät jumalanpalvelukset ja muut tilaisuudet 100 henkeä.

Meltosjärven kirkossa järjestettävät jumalanpalvelukset ja muut tilaisuudet 50 henkeä.

Seurakuntakodilla järjestettävät tilaisuudet 50 henkeä.

Muut sisätilat ja ulkotilat sovitaan aina tapauskohtaisesti erikseen.

 

Ehtoollisen vietto kesäaikana

Molemmissa kirkoissa vietetään kesän aikana myös messuja. Ehtoollinen jaetaan ylitorniolaisille tutulla jatkuvan pöydän käytännöllä. Kirkkojen alttareilla on kolme polvistumispistettä, joissa ehtoollinen jaetaan – keskellä sekä molemmissa reunoissa. Polvistumispisteisiin saavutaan väljässä jonossa turvavälejä noudattaen. Avioparit ja saman perheen jäsenet voivat polvistua vierekkäin samaan jakopisteeseen. Tarkemmat ohjeet annetaan ehtoollisen jaon yhteydessä.

 

Muu ohjeistus

Kirkkojen sisäänkäyntien yhteydessä on käsien desifiointipisteet.

Kirkossa liikuttaessa ja toimittaessa vältetään kontaktia. Turvavälin lyhytaikainen alitus ei infektiolääkäreiden ohjeen mukaan aiheuta tartuntariskiä.

Myös korona-aikana kirkossa on yleisiä virsikirjoja. Mikäli mahdollista tuo kuitenkin oma kirja mukanasi tai laula virret kännykän kautta.

Mikäli olet sairas tai sinulla on lieviäkin koronaoireita, osallistu ainoastaan striimattuun jumalanpalvelukseen.

Mikäli kuulut riskiryhmiin harkitse, olisiko oman terveyden kannalta parempi osallistua striimattuun jumalanpalvelukseen.

 


Takaisin uutisiin