Nuorisodiakoni Ilkka Korva

 

- ilkka.korva@evl.fi, puh. 0405226835

- vapaapäiväni ovat pääsääntöisesti lauantai ja sunnuntai

 

Teen diakoniatyötä yhdessä Ritvan kanssa. Työaloihini kuuluvat  päihde ja kriminaalityö, mielenterveystyö, aikuistyö,  avioparityö sekä osallistuminen diakoniatyön erilaisiin projekteihin ja tempauksiin. Teen myös kotikäyntejä ja osallistun erilaisten ryhmien ohjaamiseen ja annan työnohjausta.

Seurakunnan kasvatustyössä työhöni kuuluu rippikoulutyö yhdessä Jonna-papin kanssa, isoiskoulutus, nuorteniltojen pitäminen, nuorten leiri ja retkitoiminta, sekä tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen.

Musiikki on minulle hyvin tärkeä työväline ja myös rakas harrastus. Soitan mm.kitaraa, lyömäsoittimia, bassoa sekä pianoa välttävästi. Laulan kuorossa ja käytän musiikkia eri tavoin työssäni.  

Olen opiskellut Jaakkiman Kristillisessä opistossa lastenohjaaja-leikinohjaajaksi v.1981-82. Valmistuin Helsingin Evankelisesta  opistosta Kalliosta nuorisontyönohjaajaksi v.1986. Diakonin tutkinnon suoritin  Luther-opistossa Järvenpäässä v.1989. Aloitin työni Ylitornion seurakunnassa nuorisotyönohjaajan virassa syyskuussa 1989.  Virassa ollessani olen opiskellut mm. työnohjajaksi.

 

Minut saa kiinni puhelimella sekä spostilla. Vastaan puhelimeen silloin kun se on mahdollista.   Soita rohkeasti  jos tarvitset keskustelukumppania ja vierellä kulkijaa.

Yksi minulle rakas  raamantunkohta on Luukas 15:20 " Niin poika lähti isänsä luo. Kun poika oli vielä kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan ja sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä".  Siinä on koskettava kuvaus Jumalan ennakoivasta rakkaudesta. Jumala tulee meitä vastaan - Hän juoksee meitä vastaan  ja ottaa meidät syliinsä.